Olet mitä syöt - ympäristösuunnittelijan arkea osa 3/10

Väistämättä joskus jokin ruoka pääsee vanhenemaan. Mutta hei, suunnittelemalla ruokailut ja ostokset järkevästi, hävikin saa pienenemään.

Useimmiten pelkkä päiväyksen ylittäminen ei tee ruuasta vielä syömäkelvotonta, ja silloinkin, jos itseä epäilyttää, niin useimmiten koira on vielä sitä mieltä, että nenän alla on taivaalliset herkut. Ja koira onkin biojätemyllyistä paras, vaikka kasvattaa sekin itsessään jo hiilijalanjälkeä. Toisaalta koira tuo mukanaan myös muita etuja, joten sen omistamisen tai hankkimisen ei tarvitse kaatua ympäristönäkökulmiin.

No kuitenkin, takaisin aiheeseen biojätteet. Jos ei koiraa ole, on kompostointi ihan ehdottomasti paras vaihtoehto. Näkyvien ympäristöongelmien eli rottien vuoksi ruokajätteille kannattaa hankkia kunnollinen lämpökompostori. Kompostointi on ekologista, vaivannäöstään saa palkkioksi ravinteikasta multaa, ja varsinkin lapsiperheissä kompostoinnilla on myös kasvatuksellinen näkökulma. Lapset oppivat yllättävän paljon, kun saavat olla mukana touhuamassa, ja omassa kompostimullassa kasvatetut rengasperunat ovat todennäköisesti maailman parhaita perunoita. Varaudu kuitenkin siihen, että puutarhurointi herättää aikamoisen määrän "Miksi?"-kysymyksiä.

Oman maan satoa

Syöminen muodostaa noin kolmanneksen keskimääräisen suomalaisen ympäristökuormasta. Ruokahävikin vähentäminen lohkaisee siitä jo ison osan, mutta muitakin tapoja on. Silloin tällöin voi vaikka syödä lounaaksi raikkaan, ruokaisan salaatin, ja toisinaan valita possunleikkeen tilalle täytetyn paprikan tai juurespihvejä.

Ohrakin on ekologisempi valinta, kuin riisi, ja kotimainen peruna parempi kuin ulkomailta kuskattu bataatti. Ruokavalio saa vain laajennusta kasvisruuasta - uusia elämyksiä eri kulttuureista, huikeita, tuoreita makuja - terveellisesti ja kevyesti. Kesä ja sadonkorjuuaika ovat kotimaisten kasvisten kulta-aikaa. Nälkää ei varmasti tarvitse nähdä, kun toripöydät ja pellot pursuavat lähituotteista!

Eikä oikeasti ole kovin paljon parempaa fiilistä, kuin se, kun lapsi vetää onnellisena oman maan porkkanoita melkein suoraan maasta. Ruoka on hyvää, terveellistä, täysipainoista - ja osa kulttuuria. Sen avulla voi oppia uusia tapoja, koostumuksia ja makuja. Ruoka on paljon enemmän kuin erilaisia sekoituksia ravintoaineista. Se on elämys, matka ja seikkailu. Se on osa tärkeitä hetkiä ja kokemuksia.

Niinpä sitä olisi syytä arvostaa - olkoon se, mitä lautaselle kasaa, parasta mahdollista, kaikin tavoin. Ruoka on elämää sen kaikissa merkityksissä - se on osa meitä.

Tietoisuus ympäristöstä = tietoisuus itsestä (ympäristösuunnittelijan arki 2/10)

Tuttavapiiriini kuuluu monenlaisia ihmisiä. Osa on hyvinkin ympäristötietoisia, täysin vegaaneja ja aktiivisesti mukana ympäristöliikkeissä. Toiset taas ovat ihan tavallisia tuttuja: koiraharrastajia, pienten lasten vanhempia, hevosihmisiä tai citysinkkuja - ja niitä, joita en osaa luokitella.

Itsekin koen kaikesta ympäristötuetoisuudesta huolimatta olevani enemmän jälkimmäistä ryhmää. Olen ihan tavallinen lapsiperheen äiti, heppahöpö ja koiraharrastaja. Yritän elää elämääni täysillä, mutta ottaa ympäristön ja ihmiset huomioon. Mutta syy, miksi tästä ajattelin kirjoittaa, on siinä, että yleinen oletus on se, että joudun ympäristön huomioidakseni luopumaan kaikesta itselleni tärkeästä.

No, ei minusta kyllä tunnu siltä. Ympäristön kannalta isot asiat ovat lopulta arjessa aika pieniä. Niitä voi tehdä ihan jokainen - osasta voi jopa oppia tai opetella nauttimaan. Ne pienet teot ovat osa elämää - minun arkeani. Ja siksi niistä tuntuu niin tärkeältä kirjoittaa.

Ympäristötietoisuus on pitkälti myös tietoisuutta itsestään ja omista aisteistaan ja tunteistaan. Minulle on ollut todella valaiseva kokemus huomata, miten erilaiset tilanteet vaikuttavat minuun, jaksamiseeni ja tunnetiloihini. Ja sellainen asia, joka kaikesta huolimatta toimii minulle arjessa eheyttävänä ja hyvinvointia lisäävänä tekijänä, on ympäristöystävällinen liikkuminen.

Aina kun mahdollista, käytän liikkumiseen pyörää tai julkisia kulkupelejä. Pyöräillen saa helposti hyötyliikuntaa ja keväisessä auringossa on mukava nauttia leppoisasta matkanteosta. Julkisilla kulkiessa säästyy rahaa ja parkkeerausongelmilta. Itse olen myös nauttinut suunnattomasti aamun kiireettömästä ja stressittömästä bussimatkasta kuulokkeet päässä ja termosmuki kourassa - pieni hetki omaa rauhaa, eikä tarvitse murehtia muiden urpoilua liikenteessä.

Aamujen pienet hetket ilman kiirettä antavat paljon paremmat eväät päivään, kuin hektinen liikenteen seuraaminen. Sopiva musiikki ja ajoissa lähteminen ovat pelastaneet monet aamut - ja työkaverit monelta turhalta tiuskimiselta. Uskotko? Kokeile!

PS. Missä vietät lounastaukosi? Näin kevään edetessä aurinkoisina päivinä kannattaa suunnistaa vaikka lähimpään puistoon. Voin lyödä vetoa, että puistolounaan jälkeen on levänneempi olo, kuin meluisan ruokapaikan kiireisessä ympäristössä.

Pieni teko, isot seuraukset (ympäristösuunnittelijan arki, osa 1/10)

Kauhean usein ympäristöasioista puhuttaessa ihmisille herää tarve puolustella kantaansa ja omia tekemisiään. Mutta hei, se on normaalia. Ympäristöasioista keskusteleminen on juuri siksi niin tärkeää, että niitä vanhoja, huonoja tapoja alettaisiin kyseenalaistaa. Maailma muuttuu koko ajan, ympäristön kannalta se muuttuu hitaasti, ja se muuttuu pieni asia ja pieni teko kerrallaan.

Minua nimitetään kotona lajittelunatsiksi. Ja varmaan ihan perustellusti, sillä jaksan kyllä nalkuttaa siitä, ettö jogurttipurkin foliokansi on roskiksessa, eikä metallinkeräyksessä. Mutta sen kannen irti nyppääminen ja laittaminen sinne metalleille tarkoitettuun pönttöön ei ole minulta pois - päin vastoin, se on kotiin päin.

Kierrätetty metalli on huomattavasti edullisempaa ja ympäristöystävällisempää, kuin neitseellinen raaka-aine. Ja metallilla on vielä varsin hyvät kierrätysominaisuudet - se voidaan murskata, sulattaa ja muotoilla uudelleen useita kertoja, eivätkä uusiotuotteen käyttö-ominaisuudet kärsi.

On siis fiksumpaa, että sen pienenkin kannen kierrättää asianmukaisesti. Jos sen jättää polttokelpoiseen jätteeseen, missä se saattaa palaessaan häiritä polttoprosessia ja päästää ilmoille myrkyllisiä savukaasuja. Lisäksi metallit saattavat kerääntyä polttolaitteistoihin, lisätä huoltamisen tarvetta, ja näin ollen lisätä myös polttolaitosten käyttökustannuksia. Ja polttolaitosten kustannukset taas siirtyvät jätemaksuihin.

Siksi on ihan perusteltua kiikuttaa lenkkipolun varrelta myös ne pantittomat kaljatölkit kierrätykseen - samalla saa hyötyliikuntaa (yksi kyykky per noukittu tölkki ;) ) ja omasta lähiympäristöstä tulee huolehdittua ja sen viihtyvyyttä lisättyä. Ja lisäksi vaikuttaa omalta osaltaan metallituotteiden hintoihin ja jätehuoltomaksuihin.

Itseasiassa olisi vielä fiksumpaa valita kartonkinen suurpakkaus - mutta toisaalta, pieni pakkaus on toisinaan ihan perusteltu ja ainakin se on näppärä. Mutta vieläkö tuntuu siltä, että se jogurttipurkin kansi on liian työläs irrottaa?

Masentunut Suomi

Kokoomuksen työlista on taas julkaistu pari päivää sitten. Sen tavoite, työ, on sinänsä ihan hyvä - mutta oikeastaan sitä lukiessa läpi paistaa kuitenkin Raha, toiselta nimeltään talouskasvu. Se on aina ollut Kokoomuksen arvo numero yksi, ja tulee varmasti aina olemaan.

Mutta hei - talouskasvua ei ole toivotussa määrin saavutettu tähän mennessä - miksi se nyt yhtäkkiä tapahtuisi näillä keinoilla? Minusta tuntuu, että listan kirjoittajat ovat unohtaneet, että työtä tekevät Ihmiset. Kokoomuksen tulkinnan mukaan talouskasvu=hyvinvointi - mutta eihän se oikeasti mene niin. Rikaskin voi olla masentunut - ja niin Suomelle on tainnut käydä.

Ja näin ollen listan olisi pitänyt saada alkunsa Ihmisestä, ei rahasta.

Leikkaaminen ja elvyttäminen

Hallitus on kokoomuksen johdolla leikannut julkisia toimintoja ja tukenut suuryrityksiä varsin näkyvästi viime vuosina. Tässä työlistassa kelkka on kääntyvinään. Itseasiassa, nämä toteutetut tempaukset ovat kuitenkin kasvattaneet valtion menoja.

• Jokainen ulos lentänyt työntekijä on tullut kalliiksi tähänkin asti. Nyt siivotaan jälkiä. Jos pieniä ja keskisuuria yrityksiä olisi tuettu, että työntekijät olisi voitu pitää töissä edes osa-aikaisesti, kulut tuskin olisivat kasvaneet niin massiivisesti.
• Eli, sillä elvyttämisellä on väliä. Mutta siinä taas ei ole mitään järkeä, että rahaa syydetään yrityksiin, jotka maksavat miljoonien tulospalkkioita johtajilleen.

Työ on suomalaiselle itseisarvo

Suomalaisilla on korkea työmoraali, ja jokainen, jonka tunnen, haluaa tehdä työnsä hyvin. Mutta. Työn määrä ei ole oikeastaan missään vaiheessa vähentynyt, vaikka työntekijöiden määrää on tiputettu. Onko kukaan ikinä koskaan tutkinut, mitä maksaa ihminen, joka tekee kahden, jopa kolmen ihmisen työt ja saa burnoutin? Valtiolle? Työnantajalle? Minkä hinnan tuo ihminen maksaa siitä itse?

Jos ja kun työvoimaa pitää vähentää, kun ei rahaa tule, ei kannattaisi yleisesti potkia ketään ulos. Käsityöaloilla heidän mukanaan häviää tietotaito, ja työmäärä kaatuu jollekin toiselle. Sen sijaan kannattaisi siirtyä hetkeksi vaikkapa nelipäiväiseen tai vajaatuntiseen työviikkoon, koska:

• työntekijä ei muutu sen tehokkaammaksi, mitä enemmän hänellä on töitä - hän vain tekee ne entistä huonommin. Laatu kärsii, ja työntekijä kuormittuu.
• Kuormitus lisää sairaspoissaoloja, työterveyshuollon kustannuksia, vaaditaan sijaisia...
• Ihmisellä on luontaisesti olemassa tehokas aika tehdä työtä. Riippumatta siitä, onko työntekijä töissä 6 vai 8 tuntia, hän saa todennäköisesti aikaan ihan saman määrän tulosta.
• Leikkauksista huolimatta työntekijä tulee vielä suurimmilta osilta toimeen omillaan - työttömyyskassoille ja valtiolle kulut ovat karkeasti 1/5 siitä, mitä täysin työttömästä.
• Yrityksen tuottavuus ei juurikaan laske, tuotanto voidaan pitää käynnissä, ja uusiin tilauksiin pystytään reagoimaan nopeasti.
• Arvokkaasta työkohtaisesta osaamisesta voidaan pitää kiinni, ja sitä voidaan jopa kehittää. Sen yhden työttömyyspäivän viikosta tai pari tuntia joka aamu voitaisiin käyttää kouluttamiseen. Tässä olisi mahdollisuuksia kouluttaa uusia osaajia kisälliperiaatteella, ja toisaalta opettaa vanhoille koirille uusia temppuja. Yhteistyössä TE-palvelujen ja oppilaitosten kanssa saataisiin kytkettyä työelämä ja koulutus yhteen, luotua verkostoja ja vastattua työmarkkinoiden tarpeisiin.
• Työssäkäynti ehkäisee syrjäytymistä - ja syrjäytymisen kuluthan ovat yhteiskunnalle merkittäviä.

Työtä on niin monenlaista, ja se on kaikki yhtä arvokasta. Kaikki työ ei tuota rahaa, osa "vain" säästää kuluissa ja luo sosiaalista hyvinvointia - mikä taas säästää kuluja. Työn määrä ei ole ratkaisu, vaan hyvinvointi ja työteho. Hyvinvoiva kansalainen on aina jollain tapaa tehokas - huonosti voiva on kuluerä.

Joustavuus on valttikortti

Mahdollisuudet pitää vanhempain- ja vuorotteluvapaita ovat olleet tapetilla ja myös leikkausten alla. Kotihoidontuki on edullisempi ratkaisu, kuin pienen lapsen päivähoito kodin ulkopuolella. Vuorotteluvapaa antaa työntekijälle mahdollisuuksia elää elämäänsä täysillä eri tilanteissa. Näitä mahdollisuuksia pitää arvostaa, näitä pitää lisätä, näitä pitää laajentaa.

Miltä tuntuisi, jos äiti voisi palata silloin tällöin töihin tekemään omia, tuttuja töitään melkein heti lapsen synnyttyä? En tarkoita sitä, että lapsi menisi hoitoon, vaan sitä, että pienet vauvat olisivat tervetulleita mukaan töihin, varsinkin toimistoihin. Äiti pysyisi kiinni töissä, tapaisi aikuisia ihmisiä ja työyhteisö pysyisi muuttumattomampana.

Mitä jos vuorotteluvapaata sovellettaisiinkin osa-aikaisesti? Sekä uusi että vanha työntekijä ovat töissä osan päivästä, viikosta, kuukaudesta - oppivat toisiltaan, ja jaksavat paremmin. Vanhemmalle työntekijälle tämä voisi olla lempeämpi lasku kohti eläkettä, ja osa-aikaisuus sopisi vaikkapa sille pienen lapsen äidille tai aikuiskoulutettavalle.

Joustavuuden pitäisi lähteä järjestelmästä. Jokaisella pitäisi olla riittävä sosiaaliturva, jotta voisi perustaa toiminimen, ja tehdä jotakin keikkaluontoista työtä sen kautta. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista - yrityksen on oltava tuottava heti, ja jos se ei ole, niin nesteessä ollaan. Mutta pienimuotoinenkin yritystoiminta voi olla se pelastus - aina satunnaisesti joku pikkuyritys palkkaa uuden työntekijän ja kasvattaa toimintaansa, vaikka vain osa-aikaisesti, mutta kuitenkin - kaikki se olisi pois työttömyystilastoista.

Ei tehokkuus ole aina sitä, että touhottaa joka suuntaan mahdollisimman paljon, vaan sitä, että ei tee mitään turhaa. Talouskasvua saadaan aikaan sillä, että otetaan huomioon myös kerrannaiskustannukset, ja sijoitetaan vähän sinne, missä panoksesta on oikeasti hyötyä. Tämä tarkoittaa asiayhteyksien tarkastelua, sitä että yhteenkuuluvia asioita ei irroteta toisistaan, kun budjettia tehdään.

Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot. Vaikkakin - kumpiakin saavutetaan, kun panostetaan Ihmisiin.

Parempaa naistenpäivää

Tänään on naistenpäivä. Siitä huolimatta, että "hyvää naistenpäivää" kailotetaan joka tuutista, olisi ehkä hiuka syytä miettiä, mikä sen arvo on.

Naiset ympäri maailman tekevät arvokasta työtä, kasvattavat lapsia, viljelevät, huolehtivat, synnyttävät ja ovat toistensa tukena. Siitä huolimatta, että meillä länsimaissa tasa-arvo on jo hyvällä mallilla, ja naisella on mahdollisuus pärjätä siinä, missä miehelläkin, niin kaikkialla maailmassa näin ei ole.

Sen sijaan, että käytämme naistenpäivää taas yhtenä mahdollisuutena viettää railakasta kulutusjuhlaa, voisimme käyttää sen siihen, että muistaisimme ne naiset, joiden asemassa on varaa parantaa.

Muista sitä naista toisella puolella maailmaa, joka ei osaa lukea. Muista sitä pikkutyttöä, joka joutuu naimisiin kymmenvuotiaana. Muista sitä naista, jolla ei ole päätäntävaltaa omasta kehostaan, jonka ainoa tehtävä on toimia synnytysliukuhihnana ja miehen huvittelukeskuksena. Muista sitä naista, joka ympärileikataan julmien perinteiden vuoksi. Muista sitä naista, joka ei sukupuolisyrjinnän vuoksi voi tehdä työtä, jota haluaa. Muista sitä naista, joka ei saa liikkua julkisilla paikoilla ilman valvontaa. Muista sitä naista, joka sukupuolensa vuoksi saa turpaansa joka käänteessä.

Tämä naistenpäivä ei ole vielä hyvä. Sen vuoksi olisi oikeampaa toivottaa parempaa naistenpäivää, kunnes sukupuolten välinen tasa-arvo on maailmanlaajuinen asia.

SOTE-sotkun lohdullinen ratkaisu

SOTE-uudistusta ei hyväksytty. Mikä onni. Ei siksi, että sosiaali- ja terveyspalvelut toimisivat nykyisellään, vaan siksi, että koko hanke lähti väärästä päästä.

Julkinen terveydenhuolto on mennyt koko ajan vain huonompaan suuntaan. Sen sijaan, että hoidettaisiin hoitoa tarvitseva ihmistä, keskitytään noudattamaan hölmöjä kaavoja. Ei ole aikaa kohdata ihmistä, kunnollista hoitoa ei saa, ja kannattavuus kärsii.

Sen sijaan, että palvelut tuotaisiin lähelle ihmistä ja helposti saataville, niitä halutaan keskittää, aina vain kauemmas niitä käyttävistä. Kun eivät ne ole saatavilla helposti, niiden käyttöä vältellään siihen asti kunnes on pakko. Tai jätetään käyttämättä kokonaan.

Lähes poikkeuksetta minkä tahansa sairauden tai sosiaalisen ongelman hoito on tehokkainta, kun siihen puututaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ihan vaikkapa nielutulehdus, tutummim angiina. Ensin tunnistat oireet, soitat terveyskeskukseen. Sinut pyydetään käymään hoitajan juttusilla. Vielä ei näy mitään, mene kotiin ja sairasta. Soita uudelleen, käy uudelleen. Olo on jo aivan karmea, kuume vie voimat.

Saat lähetteen nieluviljelyyn. Lähdet laboratorioon odottamaan, josko mahtuisit vielä tänään. Tai ehkä labra toimii ainoastaan ajanvarauksella, saat ajan vasta ylihuomiselle. Nieluviljelyn valmistumiseen menee vuorokausi tai kaksi. Sen tulosten perusteella saat vihdoin antibioottikuurin, onneksi sentään puhelimitse.

Sairastat kotona vielä pari päivää, olo kohenee hiukan. Palaat töihin, kuuri loppuu. Pari päivää, ja olo pahenee jälleen. Aloitat saman rumban alusta, saat uuden antibioottikuurin, joka sekään ei tehoa. Vasta kolmannen souvaamisen ja kuurin jälkeen koet olevasi taas kunnossa. Tähän kaikkeen on saatu kulutettua yli kuukausi.

Olet ollut töissä tästä ajasta reilun viikon, tältä ajalta on ehkä jäänyt töitä hoitamatta, työnantaja on saattanut joutua maksamaan sekä sinun että sijaisesi palkan. Terveyskeskuslääkäriltä on viety kolme aikaa, hoitajalta jopa kuusi, labrassa on käyty kolmesti. On saatu helpotettua resistenttien mikrobien kehittymistä.

Mitä, jos potilas ohjattaisiin suoraan laboratorioon, ennen kuin oireet vievät jalat alta? Mitä, jos potilas tutkittaisiin kunnolla kerralla? Mitä, jos lääkkeet valittaisiin taudin, eikä ohjeistuksien mukaan? Mitä, jos terveyskeskus, synnytyssairaala, laboratorio, ehköisyneuvola... olisivat niin lähellä, että apu olisi oikeasti lähellä ja saavutettavissa milloin vain?

Olisit ehkä voinut palata töihin kahden päivän sairastelun jälkeen, ja tauti olisi parantunut kerralla, koska siihen puututtiin ajoissa. Lasten ei tarvitsisi syntyä auton takapenkille pakkasessa. Nuoren olisi helppo päästä hoitajan juttusille ilman isin kyytiä, kun ehkäisy alkaa tuntumaan ajankohtaiselta. Resursseja voisi jopa riittää erillisten juttelupalvelujen perustamiseen - yksinäiset vanhukset ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tavoitettaisiin ennen, kun yksinäisyydestä tai syrjäytymisestä tulee taas uusi ongelma.

SOTE-hyvinvointi ja todelliset säästöt lähtevät siitä, että hoidetaan ihmistä, eikä budjettia. Kun haetaan säästöjä, oikeastaan vain kasvatetaan kuluja ja siirretään niitä kirjanpidossa toiseen sarakkeeseen.