Panttiratkaisu muovinkierrätyksen ongelmiin

Muovi on raaka-aineena erittäin monikäyttöinen, edullinen ja kestävä. Toki muoveissa käytetään haitallisia pehmentimiä ja muita kemikaaleja, joista voi olla terveydellistä haittaa, mutta sekin ongelma on usein yhdistettävissä käyttötapoihin ja muutamiin tiettyihin muovilaatuihin.

Muovilaatuja on useita erilaisia, ja jokaisella on oma käyttötarkoituksensa, ja ne kestävät eri asioita. Tästä syystä muovilaatujen ominaisuudet vaihtelevat niin, että jos ne sekoittaa keskenään, ei seosta voi käyttää enää oikein mihinkään, vaan se päätyy helposti polttoon.

Muovipakkaukset ovat kuitenkin todella iso osa nykyisistä jätemääristä. Ja toisaalta, me suomalaiset olemme yksi maailman tehokkaimmin kierrättävistä kansoista. Eikä ihme, sillä pulloille ja tölkeille on mainio panttisysteemi. Panttipakkauksella on rahallinen arvo, minkä vuoksi kierrättäminen on kannattavaa.

Nämä ovat arvokkaita, ei kai kukaan enää heitä niitä roskikseen? Mutta miten on asian laita, jos kuvassa olisikin hammastahnatuubi ja shampoopullo? Miksi ne ovat monen mielestä roskia?

Panttisysteemi pitäisi jatkojalostaa - teknologia on jo olemassa, miksei sitä käytetä? Osaamme kiikuttaa kuuliaisesti pullot takaisin kauppaan, eikö samaan kassiin mahtuisi myös huúhdellut jauheliha- ja broileripakkaukset, dynot ja tyhjät shampoopullot? Ja koska kone lajittelee, myös muovilaadut pysyisivät erillään, ja jatkokäyttö olisi mahdollista.

Yhtälailla autohuollon eteisessä voisi olla palautusautomaatti tyhjille öljy- lasinpesu- jäähdytinneste jne. purkeille. Myös suojaavat pakkausmuovit voisi pantittaa - samaan kastiin toki kuuluvat myös kaupasta ostetut muovi- ja hedelmäpussit. Musti ja mirri on jo näyttänyt esimerkkiä, ja sinne voi palauttaa tyhjät eläinten ruokasäkit.

Tämä aihe alkaa olla varsin ajankohtainen, sillä EU on kieltämässä ilmaiset muovipussit. Muovin haitat ekosysteemissä ovat kiistattomia, ja muovi on kuitenkin raaka-aine, jossa on huikea potentiaali. Ei ole siis syytä kieltää muovia kokonaan, vaan sen kierrättämisestä on tehtävä yhtä helppoa ja kannattavaa, kuin juomapakkaustenkin kohdalla.

Ei muovin tarvitse erityisesti maksaa, eikä sen tarvitse olla ilmaista. Sen täytyy olla arvokasta jokaiselle käyttäjälle.

Kaupunkiluontokin on monimuotoinen - ympäristösuunnittelijan arkea osa 8/10

Aloitan jokaisen aamuni pienellä aamukävelyllä koiran kanssa. Varsinkin viikonloppuisin jopa lähiön elämä hiljenee niin, että kuulee kaiken sen, mikä muuten jää helposti huomaamatta.

Kaupunkien viheralueita ei pitäisi väheksyä monimuotoisuuden ylläpitäjinä - ne tarjoavat sellaista monimuotoisuutta, jota koskemattomasta luonnosta ei löydy.

Eläimet ja kasvit sopeutuvat, ja moni menestyy vain siksi, että omilla mieltymyksillääm ihminenkin raivaa niille tilaa - rajapintoja, erilaisia kasvualustoja ja eri korkuista kasvillisuutta ja asuinkoloja. Niitä löytyy kaupungeista ja lähiöistä paljon.

Minulla oli muutamia vuosia sitten ilo olla mukana kaupunkisuunnittelua sivuavassa luontokartoitushankkeessa. Melkein keskeltä Turkua havaittiin tuon kartoituksen aikana hirvi, keskellä kirkasta päivää. Lisäksi hiukan harvinaisempia kasvilajeja, sekä esimerkiksi harmaapäätikka. Se luonto, joka on keskellä arkea, jää helposti huomaamatta - ja kun ei sitä huomata, se jää myös vaille arvoa.

Tämä kettu on kuvattu keittiön ikkunasta aamuvarhain.

Huhtikuun alkupuolella sai Turun sanomista lukea haukasta, joka oli saalistanut itsensä kiipeliin. Aika peloton kaveri - juttu kuvaa hyvin sitä, kuinka saaliseläimet sopeutuvat kaupunkiin, ja petolajit niiden perässä. Meidänkin pienistä lähiömetsistä löytyy ainakin varpushaukka ja huuhkaja, sekä tiedetään pari havaintoa ilveksestä. Eikä ihme, sillä valkohäntäkauriit ja puput kuuluvat vakiokalustoon. Myös kettuja ja supikoiria näkee usein. Myös molemmat käärmelajit kuuluvat täällä vakiokalustoon - pellon asukit kun kuuluvat niiden ruokavalioon

Olen itse oppinut näillä varhaisilla aamulenkeilläni tunnistamaan lintuja äänten perusteella. Ruissalon lintujen valtava laji- ja yksilömäärä muodostaa tottumattomalle aikamoisen kakofonian, mutta täällä lintulajeja ja yksilöitä on hiukan vähemmän, ja melkeinpä kaikki on helppo havaita myös silmin. Helpottaa oppimista kummasti, vielä, kun suurin osa lajeista on niitä tuttuja. Jos joskus havaitsee äänen, jota ei tunnista, siitä on otettava selvää (näin opin tunnistamaan kottaraisen ja laulurastaan laulusta) - ja joskus taas ei kuule mitään, mutta näkee selvästi jotakin vähän erikoisempaa (tätä kautta opin pikkuvarpusen ja taviokuurnan - vähän harvinaisempi muuten sekin).

Taviokuurna pihlajassa

Sovitaanko siis että lopetetaan se kaupunkiluonnon mollaaminen, ja etsitään siitäkin se kauneus - joka päivä. Kaupunkiluonto on tärkeää meille ihmisille, ja se on tärkeää myös monimuotoisuudelle. Arvostetaan sitä, ja turvataan sen säilyminen - sekä meidän ihmisten, hulevesihuollon että sen biodiversiteetin takia.

Harrastukset, ympäristösuunnittelijan arkea osa 7/10

Kaikella, mitä teemme, on jonkin sortin ekologinen jalanjälki. Merkittävää on se, kuinka moni jakaa sen yhden harrastuksen jalanjäljen kanssasi, ja tehdäänkö sen hyväksi mitään, että ympäristövelka tulisi maksetuksi takaisin.

Esimerkiksi luonnossa liikkumisen jalanjälki rajoittuu lähinnä varusteisiin, reittien rakentamiseen ja kunnossapitoon sekä kulkemiseen lähtöpaikalle. Koska samoja reittejä käyttävät vuosittain sadat, jopa tuhannet ihmiset, on yhden ihmisen kohdalla merkittävin vaikutus omalla hifistelyllä - kelpaavatko vanhat kengät, vai onko saatava se uusin ja paras high tech-malli? Tässä puhutaan kestävyydestä, mutta myös kierrätettävyydestä.

Luonnossa liikkumisen osalta kuitenkin ekologinen jalanjälki jää kuitenkin kokonaisuutena suurella todennäköisyydellä plussan puolelle. Tämä johtuu siitä, että se ympäristö, jossa harrastetaan, tuottaa samalla, kun sitä käytetään. Se sitoo hiiltä, tuottaa materiaalia sekä puhdasta hengitysilmaa, pohjavesivaroja ja ruokaa - vaikka me emme sitä hyödyntäisikään.

Sen sijaan esimerkiksi palloilulajit ja jääkiekko kuormittavat juurikin harrastusympäristön vuoksi enemmän. Halleja jäähdytetään ja lämmitetään, ne valaistaan ja rakentamiseen sekä ylläpitoon käytetään vettä ja materiaaleja. Näiden harrastusympäristöjen ekologiseen jalanjälkeen on mahdollista vaikuttaa mm. parantamalla energiatehokkuutta.

Lisäksi omaa harrastuskuormaansa voi kompensoida. Harrastuksista ei kannata ottaa paineita ja niiden jalanjäljestä kantaa huonoa omatuntoa. Mutta on hyvä tiedostaa, että on mahdollista harrastaa jotakin erittäin ekologista sen kuormittavamman ohella. Esimerkiksi kierrätysaskartelu, puutyöt tai hirsirakentaminen sekä pienviljely luomuna voisivat olla sellaisia. Näistä mikään ei kuluta luonnonvaroja, joita ei ole, ja varsinkin luonnomateriaalit jopa sitovat itseensä hiiltä.

Kovin paljon ympäristöystävällisempää ruokaa on vaikea löytää, kuin se, mikä on viljelty ilman fossiilisia polttoaineita käyttävää konevoimaa, eikä sitä ole kuljetettu yhtään ylimääräistä kilometriä. Todellista lähiruokaa. Viljelyksillään voi myös estää ravinnepäästöjö vesistöihin sekä käyttää lähes ilmaisia viherlannoitteita.

Mikäli tonttia riittää, ei koskaan ole huono idea istuttaa puuta. Olkoon se tuottava tai tuottamaton, se on aina omalla tavallaan kannanotto sekä ympäristön että historian puolesta. Puilla on paljon positiivisia vaikutuksia, ja niiden kasvua on mielenkiintoista seurata. Ja mikä parasta, ne ovat myös tarinaa kertovia muistomerkkejä, jos niille sellaisen merkityksen haluaa antaa.

Voisiko egonpönkitysmetsästyksellä tehdä hyvää?

Ookoo. Tämä ei nyt ole ihan hirvittävän maailmoja syleilevä aihe, eikä se edes liikuta kovin monia. Mutta näin unia leijonista, ja siitä se sitten lähti.

Moni varakas metsästäjä lähtee safarille tai metsästysmatkalle erikoisemman kaadon perässä, kohteita on varmasti monia. Mutta eikö nämä tyypit voisi värvätä tekemään työtä uhanalaisten lajien puolesta?

Monissa lajeissa on yksilöitä, jotka ovat sairaita tai vahingoittaneet itseään. Mitä pienempi kanta lajilla on, sitä enemmän yhden yksilön menetys vaikuttaa. Nykyisellä lääketieteellisellä osaamisella vammoja ja sairauksia voitaisiin hoitaa. Eläinyksilöistä halutaan myös tutkimustietoa, ja joskus niiden siirtäminen suojelualueelle tai pois asutuksen liepeiltä voi olla perusteltua.

Villin eläimen, ja varsinkaan tietyn yksilön jäljittäminen ei ole koskaan helppoa. Metsästyskokemuksen hienous perustuu uskoakseni nimenomaan siihen jännitykseen ja pirkään työhön, joka tehdään ennen onnistunutta kaatoa. Olisiko sillä siis minkään luokan käytännön merkitystä, jos luodin sijaan aseen piipusta lähtisikin rauhoitusaineampulli?

Hyöty lienee molemminpuoleinen - metsästäjien tietotaito saataisiin hyvään käyttöön, lajien yksilöitä pelastettua, ja käytännön luonnonsuojelua tehtyä tehokkaasti, sekä metsästyksen imago muuttuisi parempaan suuntaan. Eikä mikään estä ottamasta valokuvaa onnistuneesta kaadosta - ero on vain siinä, että eläin ei menetä henkeään sen kuvan vuoksi.

Ja niin - metsästysmatkailuhan on myös bisnes. Rahaakin olisi mahdollista tehdä. Eikä silti ole tarvetta muuttaa metsästettävien lajien metsästystä, riista voisi halukkaiden lautaselle kuulua edelleen.

Eikö tätäkään ole kukaan aiemmin ehtinyt miettimään?

Metsä on tärkeä - myös vaaleissa. Ympäristösuunnittelijan arkea 6/10

Olen tänään puhunut puhelimessa. Paljon. Se ei ole itseasiassa mitenkään kovin kummallista. Mutta se on, että minuakin cityvihreäksi tituleeraava tyyppi kirosi naapurinsa metsähakkuut, ja sanoi, että ei äänestä ketään, joka etelän viimeisiä metsiä uhraa metsäkoneen alle.

Ymmärrän sen oikein hyvin. Kyllä minäkin suuttuisin, jos joku veisi vehreät näkymäni, näkö- ja meluesteen sekä tuulensuojan. Sitä paitsi etelän metsistä iso osa kuuluisi jo luontoarvojensa puolesta suojelun piiriin. Ja ehkä niitä hakataan juuri siksi - kukaan ei ole ehtinyt vielä sanomaan, että tuossa elää liito-orava, lehtopöllö tai merikotka. Äkkiä hakkaamaan, ettei mitään suojeltavaa ehditäkään löytää.

Minun mielestäni tämä on lähinnä surullista. Metsät kasvatetaan puupeltoina, joista puuttuu sekä ikäluokkien että eläin- ja kasvilajien monimuotoisuus. Tasaikäinen puusto on helppoa koneille - ja puun laatu keskimääräisen kehnoa. Ehkä siihenkin on alettu heräämään. Miksipä muuten vanhoiksi ehtineet, viimeiset oikeat metsätkin yritettäisiin väen vängällä tuhota? Siellä on sitä järeää tukkipuuta, mitä puupelloista ei löydy.

Jos haluamme kutsua Suomea vielä metsien maaksi, olisi ehkä paikallaan alkaa panostaa metsiin - metsä on enemmän kuin puukuutioiden määrä. Itseasiassa olisi aika alkaa panostaa laatuun - sutta ja sekundaa saa halvemmalla, mitä siitä nyt maksetaan. Laadulla saa mainetta, kunniaa ja hyvinvointia, mikä on korvaamatonta ja haluttua.

Jos et ole vielä ehtinyt äänestämään, niin mieti tarkkaan, kenelle äänesi annat. Sille, joka kuivattaa tutun hillasuon ja kaataa lähiösi viimeisen metsikön, vai sille, joka ymmärtää ympäristön arvon - ei euroina, vaan laatuna. Mieti myös, mitä tiedät ehdokkaastasi - onko budjetista leijonanosa peräisin metsäyhtiöltä, vai onko se tienattu omin pikku kätösin? Onko vaalirahoitusta edes ilmoitettu? Älä sorru äänestämään tuttua naamaa, vaan panosta laatuun. Demokratia on kansanvaltaa vain, jos otamme äänellämme kantaa siihen, mitä haluamme.

Jos onnistuin hiukankaan herättämään sinussa huolta ympäristöstäsi ja ehdokkaasi arvoista, tarkista nämä kaksi sivustoa:
Suomen luonnonsuojeluliiton vaalitavoitteet
Facebookin "Äänestän vain vaalirahoituksensa ennakkoon ilmoittautunutta"-tapahtuma

Itse äänestin jo ennakkoon. Tunnen ehdokkaani hyvin - hänen arvomaailmansa kohtaa omani, ja hän osaa ajatella omilla aivoillaan. Hän on potentiaalinen läpimenijä, ja varmasti tuo mukanaan paljon uutta ja tuoretta - tervetullutta - näkökulmaa politiikkaan. Minä äänestin lähiömetsien, karujen soiden, ennaltaehkäisyn ja avoimuuden puolesta.

Positiivisuus - ympäristösuunnittelijan arkea 5/10

Facebookissa kiertää sellainen positiivisuushaaste, olet ehkä törmännyt. Viikon ajan pitää joka päivä kertoa kolme positiivista asiaa, ja haastaa joka päivä mukaan joku muu. Idea on varsin kiva, koska negatiivisia asioita tulee leviteltyä niin paljon muutenkin - mutta positiivinen on rakentavampaa. Minutkin haastettiin, ja jotenkin päädyin miettimään positiivisuuden merkitystä laajemminkin.

Kieltämättä positiivinen vaihde on toisinaan hiukan hankala löytää - tälläkin hetkellä pettymyksiä tulee vastaan ihan joka hetki, ja kai minussa jo kytee jonkinlainen kolmenkympin kriisikin. Tuntuu, että on kauhean paljon asioita tekemättä, ja niiden saavuttaminen näyttää mahdottomalta tehtävältä. Elämä tuntuu nakkelevan kapuloita rattaisiin oikein sarjatulella. Lopulta kuitenkin on pakko uskoa siihen, että tämä on vain vaihe  - ja vaikkei olisikaan, niin ei se siitä ainakaan paremmaksi muutu murehtimalla. Elämä on elämistä varten.

Positiivinen elämänasenne ja tapa tarkastella asioita on ympäristösuunnittelijan perusedellytys. Asioita ei voi muuttaa paremmiksi, jos ei usko, että siihen pystyy, eikä siihen, mitä tekee. Olisi paljon helpompaa nostaa kädet pystyyn, ja todeta, että tämä maailma on menetetty jo, odotetaan seuraavaa. Mutta nini kauan kuin meillä on vain yksi pallo, ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä sen puolesta kaikki, mitä voidaan. Joko onnistumme tai emme - mutta yrittämisen puutteesta ei ainakaan voi syyttää.

Positiivisuus ei ole mitään muuta kuin mahdollisuuksia. Sitä uskoo ihmeisiin ja mahdottomaan, suistaa maailman radaltaan ja jaksaa puurtaa kun asiat ovat oikeasti tärkeitä ja niihin uskoo. On pakko uskoa myös itseensä, omaan osaamiseensa ja omaan näkemykseensä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö muidenkin näkemystä ja osaamista osaisi arvostaa - senkin näkee mahdollisuutena.

Kun asiat kääntää positiivisiksi, yleensä myös saa enemmän. Kun hymyilet, saat hymyn - näin onnellisuus kaksinkertaistuu jakamalla. Onnellisena on helpompi olla positiivinen, ja positiivisella asenteella on helpompaa olla onnellinen. Siksi onkin niin kummallista, että kaikessa päätöksenteossa kuitenkin helposti keskitytään aina ottamaan pois - mitä saavuttaisimmekaan, jos joskus antaisimme? Mahtaisiko hyvä kuitenkin jatkaakin sillä tavoin kasvuaan?

Tämä ei ole rikki revitty rotta. Se on pöydänkulma ja tuolinjalka, joita ei ole hajotettu, sekä sohva, jossa on vielä täytteet ja ehjä päällinen. Se on myöskin kenkä, jossa ei ole hampaanjälkiä, sekä seinä, jota ei ole syöty.

Koska luit tämän, haastan Sinut levittämään positiivisuutta ympärillesi - haasteen ohjeet ovat tekstin alussa.

Minun toisen päivän positiivisuuteni ovat:

1. Myrsky - tuuli riepottaa oikein huolella, ja sen voima on mahtava. Onneksi sitä saa vain katsella ikkunasta.

2. Eiliset treenit helpottivat, eikä selkä kipuile enää kovin pahasti.

3. Selvittiin lapsukaisen kanssa aamusta erittäin mallikkaasti ja tappelematta. Tämä on tällä hetkellä suoranainen ihme, kun tempperamentti on kummallakin mitä on, ja tämän hetken lisämausteena vielä ihana uhmaikä, eikä yleensä mikään ole hyvin. Ihmeitäkin siis tapahtuu, ihan oikeasti!

Luontoyhteys - ympäristösuunnittelijan arkea osa 4/10

Tänään, pääsiäismaanantaina, suurinta osaa suomalaisista siunattiin vapaapäivällä ja todella kauniilla säällä.

Minäkin yritin saada perheeni liikkeelle luontoon nauttimaan päivästä. Kurjenrahkan Savojärven kierros olisi pituutensa puolesta sopinut lapselle, ja suomaisemat eivät meidän kotihuudeilla kuulu valikoimaan. Halusin siis viedä perheeni sinne, missä voi nähdä ja kokea jotain sellaista, mitä lähimetsiköistä ei löydä.

Tajusin itse kaipaavani luontoon, tarkkailemaan kevään merkkejä erilaiseen ympäristöön, kaikilla aisteilla. Kotona liikenteen melu kuuluu vähintäänkin vaimeana myös metsiköissä. Täällä ulkona liikkuessa tulee kiinnitettyä jopa ehkä liikaa huomiota ihmisten jälkien tarkkailuun - lasia, roskia ja koirankakkaa saa varoa koko ajan. Kyllä täälläkin lintuja kuulee, tosin eniten niitä ihan tavallisia - talitintti, varpunen, käpytikka, harakka, närhi ja satunnaisesti varpushaukka varastavat korvien huomion. Nenän täyttää yleensä kaksitahtibensa, diesel tai Naantalin jalostamon sulotuoksut vaihtelevine aromeineen.

Olisin halunnut aistia enemmän. Ja opettaa myös lapseni liikkumaan luonnossa, havaitsemaan kaikilla aisteilla, oppia lukemaan luontoa. Vain siksi, että luonnossa oleminen on terveellistä, ja vain luonnossa liikkumalla oppii ymmärtämään sen merkityksen meille ihmisille ja ekologialle. Tämä on mielestäni ykai tärkeimpiä asioita, joita voin vanhempana lapselleni tarjota - yhteenkuuluvuuden tunne johonkin suurempaan, ja ymmärrys siitä, miten pieni ihminen maapallolla on. Ettei luonnossa tarvitse pelätä, vaan siellä oleminen on nautinto. Toisaalta on tärkeää opettaa, kuinka voimakkaasti se yksi ihminen voi ympäristöään muuttaa, sekä hyvässä että pahassa.

No, ehkä tästä jossittelevasta sävystä jo arvaat, että emme lähteneet Savojärvelle haistelemaan turpeen tuoksuja, etsimään kurkia tai kuuntelemaan ihan erilaisen lintulajiston konsertointia. Tulin vain todenneeksi, että taloudessamme asustaa yksi, jonka luontosuhdetta ei ole lapsena rakennettu kunnolla. Mutta, ehkä sekin vielä joskus tajuaa, miten paljosta jää paitsi - toivon kovasti, että eskari ja peruskoulu teettävät sellaisia tehtäviä, että vastarannankiiskikin saadaan lähtemään mukaan. Siihen asti pitänee etsiskellä samanhenkistä retkeilyseuraa muualta.

Kuvan on ottanut se samanhenkinen ystäväni T. Luhtala