Työn merkitys

Havahduin viime yönä (tietysti yöllä - kertoo ehkä siitä, kuinka stressaavaa elämä osaa olla) kauhunsekaisin tuntein siihen, että olen ollut kohta vuoden ilman vakituista työtä. Tekemistä onneksi riittää, kun itseään tyrkyttää sitkeästi joka paikkaan, mutta säännöllinen työ luo turvaa. Ja ihan rehellisesti sanoen kaipaan nimenomaan sitä turvaa.

Työ luo elämään ensinnäkin säännölisyyttä - deadlineista ja työajoista ei lipsuta ilman päteviä syitä. Töihin mennään ajoissa jokaisena työpäiväna, ja toisaalta arki ja vapaa-aika pysyvät paremmin erossa toisistaan. Vapaa-ajastakin voi nauttia, eikä tarvitse miettiä pitkin öitä, muistiko sitä nyt kertoa asiakkaalle kaiken oleellisen, tai onko tarjous mennyt perille. Työtä saa tehdä työaikana, ja sitten unohtaa sen sinne työpaikalle, ja tulla taas kotiin lataamaan akkuja.

Myös tulopuoli on näissä "hanttihommissa" kiinni ihan tasan omasta aktiivisuudesta - jos ei itseään markkinoi, ei rahaakaan tule, ja toisinaan on pakko laittaa asiakas saunaillan tai lapsen harrastukseen viennin edelle - ilman asiakasta homma ei toimi. Kun työskentelee jonkun toisen alaisuudessa, voi keskittyä ainakin pääasiassa tekemään sitä itse työtä, missä on hyvä. Joku muu huolehtii rahaliikenteen ja markkinoinnin, eikä ihan kaikkea vastuuta joudu kantamaan itse.

Onneksi vastuu myös lisää työn mielekkyyttä, mutta aina silloin tällöin olisi ihan kiva voida jakaa työhön liittyviä ajatuksiaan jonkun kanssa. Ja siitä pääseekin siihen kaikkein tärkeimpään - työyhteisöön. Työyhteisö on tuki ja turva, jossa on aina joku, jolla on aikaa pyöritellä peukaloita eli ojentaa auttava käsi, tai sanoa jotain sellaista, mikä saa taas aivorattaat pyörimään. Työyhteisö pitää huolen sosiaalisesta kanssakäymisestä ja lisää työhyvinvointia.

Työ on ihan valtavan iso osa elämää - ilman "oikeaa" työtä elämä on jatkuvaa stressiä ja tasapainoilua eri elämän osa-alueiden välillä. Minun ei ole tämän vajaan vuoden kokemusten perusteella mitenkään hankala ymmärtää yrittäjiä, jotka valittavat, että yrittäjyys on Suomessa hankalaa ja raskasta - se on sitä, vaikka toimisikin vain "kevytyrittäjänä". Toisaalta olen ehtinyt jo tavallaan rakastumaan tähän "kevytyrittäjyyteen" - saan tehdä sellaisia hommia, joista nautin, ja joissa olen hyvä. Onkohan sitä tasapainoa työn ja työn välille mahdollista koskaan löytää?

Se on kuitenkin varmaa, että työttömyys ei vähene, ja tuottavuus nouse, jos työllistymiseen ei kannusteta luomalla lisää työpaikkoja ja helpottamalla itsensä työllistämistä. Nykytilanteessa ei ole mitään järkeä, se kuormittaa kaikkia osapuolia ihan liikaa.

Pihapuuhia

Me asumme kerrostalossa. Mutta kaipaan omaa pihaa, ja paikkaan tuota tarvetta palstan avulla. Silti välillä harmittaa, kun ei ole niitä mahdollisuuksia, mitä oma piha tarjoaa.

Komposti on kaipuunaiheeni numero yksi. Meillä ei tule oikeastaan kovinkaan paljon biojätettä, sillä koira syö melkein kaiken, mitä ihmisten ruuasta jää. Kuitenkin esimerkiksi kahvinporot, hedelmien ja vihannesten kuoret jne. pitää hävittää jotenkin muuten. Lisäksi kaikenlaista muuta biojätettä tulisi sieltä pihalta. Ja komposti tarjoaisi myös vastapalvelun, eli tuottaa multaa. Ja koska tämänvuotinen palstani on todella savisella maalla, olen huokaillut kaihoisasti hyvän eloperäisen aineksen perään.

Toinen, itseasiassa hyvin samaa teemaa sivuava juttu on haketin. Pyrin kattamaan kaikki kulkuväylät ja puskan juuret palstalla, sillä kate hillitsee rikkaruohoja ja hidastaa maan kuivumista. Myös nurmikko olisi helpompaa ajaa puskien juurelta, kun puskat on katettu. Hake hajoaa pikkuhiljaa, ja näin myös lannoittaa maata. Ja koska se häviää näkyvistä pikkuhiljaa, ne puskanjuuret ovat loputon suo, johon voi hävittä puiden ja pensaiden leikkaamisesta syntyvät oksat, risut jne.

Kolmas asia, jonka vuoksi kaipaan sitä omaa pihaa, on jatkuva muutos ja kaikki kokeilut, joita pihalla voi tehdä. Kasvava piha ei tule koskaan valmiiksi, ja se muuttuu tarpeiden ja halujen, sekä tietysti vuodenaikojen mukana. Olisi ihanaa kokeilla esimerkiksi hedelmäpuiden varttamista, erilaisia marjalajikkeita, kukkien värikirjoa sekä huvin ja hyödyn yhdistämistä. Lisäksi mieltäni kiehtoo ajatus elävästä rakentamisesta - voisiko pihan aidata elävällä rakenteella, tai voisiko pihaan kasvattaa huvi- tai leikkimajan? Onnistuisiko sammalgraffitien teko? Mahtuisiko pihaan myös pari kanaa, ja kenties kalalampi?

Piha tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia, ja on vain itsestä kiinni, kuinka ekologisen pihan kykenee tekemään. Parhaimmillaan piha toimii hiilinieluna ja on lisäksi lähes täysin omavarainen. Olisi ihana nähdä, mitä muita jännittävää ja ekologisia ratkaisuja ihmiset ovat keksineet? Olisiko vinkkejä?

Asenteet ovat vaikuttavaa perintöä

Seurasin jälleen kerran sivusta erään perheen aamurutiineja. Pahoitan mieleni joka kerta, kun törmään tähän perheeseen. Perheessä on kolme lasta, joista yksikään ei osaa käyttyäytyä, ja kaksi aikuista, joiden käytöstavat ovat nekin varsin puutteelliset. Koko perheen toiminnasta huokuu negatiivisuus.

Vaikka nuoremmat lapset ovat nuorempia kuin omani, tuo negatiivisuus on tarttunut jo heihinkin. Minusta on surullista, että lasta ei koskaan näy hymyilevänä. Lapset eivät osaa leikkiä keskittyneesti, eikä leikillä ole tarkoitusta - riehuminen on parempi sana. Perheen aikuiset eivät osallistu lasten touhuihin, vaan huutavat aina vain kieltoja ja haukkuvat lapsia.

Perheen vanhin poika on jo kouluiässä. Hän tuhoaa ihan vain huvikseen, huutaa ja haukkuu muita. Poika syö herkkuja alvariinsa, eikä esimerkiksi käytä pyöräillessään kypärää - eivätkä muuten käytä nuoremmatkaan. Alle kymmenvuotiaan liikenteenlukutaidoilla ja ylimielisellä liikennekäyttäytymisellä yhdistelmä ei ole kovin hyvä.

Toki katson omaa mukulaani vaaleanpunaisten rillien läpi, mutta meidän perheessämme ykkösjuttu kasvatuksellisesti on aina ollut kannustaminen. Tehdään yhdessä, jotta lapsi oppii, opetetaan lapselle uusia juttuja, jutellaan ja otetaan selvää asioista. Lapselle on pienestä alkaen opetettu vastuuta - huonosta käytöksestä joutuu jäähylle, tai viedään etuoikeuksia. Omista jäljistä kuuluu huolehtia. Toisia autetaan, ketään ei haukuta. Ollaan paljon lähekkäin ja nautitaan yhdessäolosta.

Meidänkin arkeen mahtuu paljonkin niitä päiviä, että asiat eivät suju, ja varsinkin väsyneenä lapsi kiukuttelee. Tähänkin vuoteen on mahtunut yksi aamu, jolloin lapsi kiikutettiin päiväkotiin yöpuvussa ja itkupotkuraivarin kourissa. Mutta nämä päivät ovat vähemmistöä - pian pyydetään anteeksi, halataan ja pidetään taas hauskaa. Negatiivisuus ei jää päälle.

"Muistatko sen lapsuuden kesän, kun aamut tuoksuivat hunajalta?
Jalat kastuivat ruohikossa eikä mikään ollut hetkeä tärkeämpää."

Uskon, että olen onnistunut näillä keinoilla ohjaamaan lastani vastuulliseen ja välittävään suuntaan. Hän on oma-aloitteinen, sosiaalinen ja varsin vaivaton tapaus arjessa. Hän osaa leikkiä kehittävästi yksin ja yhdessä, puhuu siististi ja kysyy jos ei ymmärrä. Hän ymmärtää syyn ja seurauksen ja osaa arvostaa sitä, mitä on saanut, koska se voi myös lähteä pois. Lienee sanomattakin selvää, että olen itse panostanut myös ympäristöarvojen siirtämiseen seuraavalle sukupolvelle.

Koko tekstin ydin on kuitenkin siinä, että me vaikutamme myös lähellämme oleviin aikuisiin ihmisiin ihan samoin, kuin tässä esimerkkinä toimiviin lapsiin. Mitä arvoja ja käyttäytymismalleja siirrämme oman toimintamme kautta työkavereille, opiskelijoille, omille lapsille jne.? Sitä sietää jokaisen miettiä.

Minun on ainakin vaikea uskoa, että nuo negatiivisuudessa elävät lapset kasvaisivat itsevarmoiksi ja tasapainoisiksi, tai että heillä edes nyt olisi kovin hyvä olla itsensä kanssa. Arvot ja tavat joita välitämme, vaikuttavat suoraan tulevaisuuteen. Ja niiden kautta meillä on mahdollisuus tehdä tulevaisuudesta parempi. Arvot ovat yksi tärkeimmistä asioista, joita jätämme seuraavalle sukupolvelle.