tiistai 29. syyskuuta 2015

Uskonasioita

Usko. Uskonto. Eri asioita. En erityisemmin pidä uskonnoista. Uskonnoissa on aina taustalla jokin ideologia, jonka mukaan toimimalla saavutetaan zen tai paikka taivaassa. Mutta usko on yksi elämän kantavista rakenteista. Ilman uskoa kun ei ole tulevaisuutta.

Ajattelin aloittaa tämän kappaleen "Minä uskon". Mielessäni alkoi samantien soimaan kristillinen uskontunnustus, se, jonka kirkossa aina kuulee. Niinpä päätin yrittää muotoilla oman uskoni samaan malliin. Tulkoon tästä siis ympäristösuunnittelijan uskontunnustus.

Minä uskon maailmaan,
isoon ainutlaatuiseen,
meren ja maan planeettaan.

ja ihmisiin rohkeisiin,
ennakkoluulottomiin ja itsemme kaltaisiin,
meihin kaikkiin.
Jotka tarvitsemme yhteishenkeä,
jotka synnyimme tänne elämään,
kärsimme pahoista teoista aikanaan,
kannamme toisiamme, huolia ja haaveita.
Astumme luontoa puolustamaan,
nousemme kapinaan.
Istumme yhdessä keskustelemaan,
emmekä ole valmiita tuomitsemaan
eläviä tai kuolleita.

Ja rakkauteen,
toisille anteeksi antamiseen,
suvaitsevaisuuteen,
yhteiseen hyvään
ja yhteen ainoaan elämään.

Toisin sanoen minä haluan uskoa siihen, että me ihmiset päätämme, mihin tämä maailma on menossa, mitä siitä on tulossa, ja mitä sitä jää jäljelle. Muut uskokoot mihin tahtovat - minä uskon itseeni ja vaistoihini sen suhteen, mikä on oikein. Mikäli petän itseni, olen pettänyt myös kaikki muut.

En halua elämääni rajoittamaan muiden laatimia sääntöjä, enkä halua, että uskontoja käytetään perusteena tai pahanteon välineenä. Jokaisella uskonnolla on taustallaan hyvää, inhimillistä lähestymistä ja hienoja arvoja. Jossain kohtaa se jumala unohtui, ja uskontoa on alettu hyödyntää syrjinnän tai ihmisten luokittelun välineenä. Ihan sama, miksi sitä jumalaa nimittää, niin yksikään niistä ei halua pyhien kirjojen mukaan, että unohdamme olevamme ihmisiä.

maanantai 7. syyskuuta 2015

NIMBY

Not in my back yard. Se on ilmiö, jota jokaisen pitäisi hävetä. Kaikki haluavat auttaa, mutta kun pitäisi oikeasti hyväksyä ja tehdä jotakin, kuten kestää vastaanottokeskusta omassa kotikunnassa, niin ollaan heti naama väärinpäin ja keksitään selityksiä, miksi itse ei kuitenkaan tarvitse uhrautua.

Jos on kyse uppoavasta laivasta, ei kukaan sanele ehtoja, joilla autetaan. Silloin vain autetaan. Kun hätä on riittävän kaukana, vaikkakin paljon isompaa, sitä ei oikeastaan ole olemassa, eikä tarvitsekaan auttaa. Ei varsinkaan, kun pitäisi antaa ihmisyyden ulottua oman mukavuusrajan ulkopuolelle.

Sama koskee ihan kaikkea. Kukaan ei halua naapuriinsa päihdekuntoutujia, mielenterveyspotilaita, lastenkotia, vammaisia... Kukaan ei halua, että joku muu tulee ulkopuolelta, ja sanelee, miten asioita pitäisi tehdä ja hoitaa, koska aina on tehty näin. Muutosta ei haluta hyväksyä, siihen ei haluta sopeutua, siltä ei haluta oppia.

Suurin osa meistä on kaavoihinsa kangistunut, eikä halua oman turvallisen maailman muuttuvan. Mutta maailma muuttuu - on ihan oma valinta, elääkö omassa kuplassa omilla säännöillä, vai antaako maailmalle mahdollisuuden viedä mukanaan.

Maailma on hieno paikka, ja kaikki ihmiset kuuluvat kiinteästi siihen. Joskus vaan pitäisi keskittyä näkemään se, eikä valittaa kaikesta siitä, mikä on pielessä. Maailma ei muutu valittamalla, se muuttuu tekemällä. Jokainen meistä parantaa tai pahentaa maailmaa omalla tavallaan - mutta metsällä on tapana vastata, niinkuin sinne huudetaan.