Ympäristöt

Ympäristö ei ole yksiselitteinen sana. Oletko koskaan miettinyt, mitä se oikeastaan tarkoittaa? Minä olen, koska joudun melko usein selittämään, mitä minä teen.

Opiskelin Kestävän kehityksen koulutusohjelmassa. Ja Kestävä kehitys on oikeastaan parempi termi kuvaamaan sitä, mikä on minun ammatillista osaamisaluettani. Kestävän kehityksen määritelmässä törmäävät ja yhdistyvät kolme näkökulmaa: ympäristö, sosiaalis-kulttuurinen ja taloudellinen ajattelutapa.

Perinteisessä talousvetoisessa ajattelussa on menty vain yksi näkökulma edellä, ja muut ovat kärsineet. Kestävän kehityksen mukaisessa ajattelussa nämä pyritään yhdistämään - päämääränä on, että kaikki ovat syntyvässä ratkaisussa tasapainossa. Tämä tarkoittaa kompromisseja - mutta usein myös tehokkuutta.

Kestävän kehityksen ajattelutapa pakottaa ajattelemaan lähelle, kauas ja laatikon ulkopuolelle. Ei ole jätettä, on vain raaka-ainetta. Ei ole esteitä, on vain hidasteita. Ongelmat pyritään ehkäisemään jo ennen, kuin ne ovat olemassa. Tarkastellaan vanhoja tapoja ja toimintamalleja, valitaan sieltä arvokkaat ja toimivat osat, ja poistetaan ne, joista on haittaa. Nähdään asiat uudella tavalla. Kyseenalaistetaan. Kierrätetään - ainetta, energiaa, ajatuksia, voimaa. Luodaan uutta täysin uusilla tavoilla. Ei eletä neljännesvuosittain, - vaan hetkessä ja tulevaisuudessa. Opitaan koko ajan uutta.

Ympäristösuunnittelijalle...


Ympäristö on enemmän kuin luonto. Se on sitä, mitä me olemme toisillemme, ja miten tai miksi me kohtelemme, rakennamme ja muokkaamme ympäröivää maailmaa. Ympäristöjä on erilaisia - on sitä, minkä näemme, ja sitä, mitä emme näe. Rakennettu ympäristö, toimintaympäristö, luonnon ympäristö, ympäröivä arvomaailma, kulttuurinen ympäristö, sosiaalinen ympäristö, perinteet
...

Jokaisella meillä on sellainen ympäristö, joka on meille rakas, tai jokin toinen, mikä on ahdistava. On tilanteita, joissa olisi kiva toimia toisin, mutta näkyvä ympäristö ei salli sitä. On ympäristöjä, joista saamme voimaa, ja sellaisia, jotka pitävät huolen elinmahdollisuuksistamme.

Ympäristösuunnittelijana Minä haluan vaikuttaa näihin kaikkiin ympäristöihin - tilan tunnelma ei välttämättä muutu seiniä maalaamalla, jos ahdistuksen aiheuttajista suurin on melu. Kierrättäminen ei tehostu, vaikka lajitteluohjeita jaetaan kaikkiin kotitalouksiin, jos lajittelu on käytännössä liian työlästä, tai siihen ei ole mahdollisuuksia. Sosiaaliset epäkohdat eivät poistu, jos niitä lähdetään ratkaisemaan taloudellisin perustein.

Tyytyväisyys tappaa kehityksen

Ympäristösuunnittelu on tehokkuutta - nykyisillä resursseilla, paremman ja puhtaamman tulevaisuuden puolesta. Se on toimintaa paikallisesti ja konkreettisesti unohtamatta sitä, että elämme globaalissa maailmassa, ja suurimmat ongelmat ovat yhteisiä.

Tässä hommasssa ei voi jäädä ihastelemaan kättensä jälkiä, vaan kehityksen on jatkuttava. Aina on varaa parantaa, aina on mahdollisuus vaikuttaa. Aina on mahdollista ottaa se yksi askel.


Tärkeää on pienet, pienen pienet askeleet,
jos et astu askeltakaan, mitä sinä teet?
Tärkeää on pienen pienen pienet askeleet,
ennenkin on isot pienempiä seuranneet.

- Ella ja Aleksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti