#Hallitusneuvottelut ja kolmen puolueen hallitus. Tämä tietää todennäköisesti varsin konservatiivisia talousratkaisuja. Mutta milloin herätään siihen, että konservatiivinen, puhtaasti tieteellisiin talousteorioihin pohjaava talous ei ole käytännössä toiminut oikein koskaan?
Puhun taas niistä säästöistä ja tuottavuuden lisäämisestä. Teoriat ovat ihan loogisia, mutta kusevat (anteeksi ruma sana), koska niistä on unohdettu se oleellisin juttu - niitä sovelletaan ihmisten parissa, ihmisten pyörittämässä yhteiskunnassa. Kun otetaan ihminen mukaan, asetelma kääntyy päälaelleen. Ei voida tuijottaa vain euroja, on otettava talouden kehittämiseen mukaan myös muu asiayhteys - talous ei ole yhteiskunnasta irtonainen, itsenäinen osa, vaan osa sitä.
Tuottavuuden lisäämiseksi on kaavailtu vuosittaista, 100 tunnin työmäärän lisäämistä. Kuitenkin - työtä tekevän ihmisen tuottavien tuntien määrä päivää kohden on vakio. Tuntimäärän kasvattaminen tarkoittaa sitä, että työntekijöille maksetaan palkkaa siitä peukaloiden pyörittämisestä 100 tunnin edestä vuosittain. Lopputulema: jäädään miinukselle 100 työtunnin kulujen verran.
Tälle on vaihtoehto. Lyhennetään työaikaa ja palkataan lisää porukkaa - ihmisillä on aikaa keskittyä siihen, mitä tehdään, työtaakka jakautuu tasaisemmin väestössä, eikä työ kuormita. Lopputulema: maksetaan konkreettisemmin vain tehdystä työstä (koska suurin osa työajasta on tuottavaa!), säästetään sairastelukuluissa, säästetään työttömyyden aiheuttamissa kustannuksista, säästetään syrjäytymisen aiheuttamissa kustannuksissa, säilytetään ja levitetään osaamista.
Olisiko siis aika tarkastella talouden kehitystä realistisesti? Säästetty on, ja paljon. Lama tuli, sen piti kestää vain vuoden tai kaksi, se on kestänyt seitsemän. Keinoja on käytetty, mutta ei sitä, millä voisi olla väliä - panostetaan ihmisiin. Siitä on hyviäkin kokemuksia mm. Itävalta ja Bhutan. Sen sijaan Kreikalla, Espanjalla ja Suomella menee melkoisen kehnosti. Soiko kenenkään muun kellot?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti