NIMBY

Not in my back yard. Se on ilmiö, jota jokaisen pitäisi hävetä. Kaikki haluavat auttaa, mutta kun pitäisi oikeasti hyväksyä ja tehdä jotakin, kuten kestää vastaanottokeskusta omassa kotikunnassa, niin ollaan heti naama väärinpäin ja keksitään selityksiä, miksi itse ei kuitenkaan tarvitse uhrautua.

Jos on kyse uppoavasta laivasta, ei kukaan sanele ehtoja, joilla autetaan. Silloin vain autetaan. Kun hätä on riittävän kaukana, vaikkakin paljon isompaa, sitä ei oikeastaan ole olemassa, eikä tarvitsekaan auttaa. Ei varsinkaan, kun pitäisi antaa ihmisyyden ulottua oman mukavuusrajan ulkopuolelle.

Sama koskee ihan kaikkea. Kukaan ei halua naapuriinsa päihdekuntoutujia, mielenterveyspotilaita, lastenkotia, vammaisia... Kukaan ei halua, että joku muu tulee ulkopuolelta, ja sanelee, miten asioita pitäisi tehdä ja hoitaa, koska aina on tehty näin. Muutosta ei haluta hyväksyä, siihen ei haluta sopeutua, siltä ei haluta oppia.

Suurin osa meistä on kaavoihinsa kangistunut, eikä halua oman turvallisen maailman muuttuvan. Mutta maailma muuttuu - on ihan oma valinta, elääkö omassa kuplassa omilla säännöillä, vai antaako maailmalle mahdollisuuden viedä mukanaan.

Maailma on hieno paikka, ja kaikki ihmiset kuuluvat kiinteästi siihen. Joskus vaan pitäisi keskittyä näkemään se, eikä valittaa kaikesta siitä, mikä on pielessä. Maailma ei muutu valittamalla, se muuttuu tekemällä. Jokainen meistä parantaa tai pahentaa maailmaa omalla tavallaan - mutta metsällä on tapana vastata, niinkuin sinne huudetaan.