Tämä tekstiaarre on arkistojen kätköistä - mutta aina ajankohtainen.
En tiedä, miten syvällisesti te muut mietitte ihmisiä, ihmisten välisiä suhteita ja niiden vaikutuksia. Itse olen kuitenkin varsin kiinnostunut edellä mainituista, ja lisäksi tykkään kuunnella musiikkia ja lukea. Tästä on tullut päässäni aikamoinen combo, jonka ajattelin tässä nyt esitellä.
Kun pieni lapsi syntyy, hänellä on olemassa kaikki tarvittavat välineet ja aineet sydämensä, sielunsa ja persoonansa kasvattamiseen (Tästä eteenpäin kaikki sisältyvät sanaan sydän), aivan kuten kasvin siemenelläkin. Ja kuten kasvilla, sydämelläkin kasvuympäristö määrittää sen, millaiseksi sydän kasvaa. Kovat mutta rauhaisat kasvuolot tekevät ehkä pienen ja sitkeän, rakkaudella huolehdittu ja ruokittu kasvaa kauniiksi ja reheväksi.
Kuten siemenessä, myös sydämessä on kerroksia - se ydin, joka määrittää sitä, mitä teemme, sekä suojaava kuori, joka suojaa ydintä, varsinaista sydäntä. Kuori pitää sisällään mm. opittuja tapoja ja kiintymystä. Joskus kuori kasvaa niin paksuksi, että ydin ei koskaan pääse kasvamaan ja työntämään kuoren läpi uutta elämää.
Ihminen jakaa ja vaihtaa palasia sydämen kuoresta elämänsä aikana, eikä itse kärsi siitä. Sen vuoksi jotkut vanhat ystävät muistaa vuosikymmentenkin jälkeen lämmöllä - heillä on pala sydäntäni mukanaan. Syvimmät ihmissuhteet - parisuhteet ja lapset, ulottuvat syvimmälle, suoraan ytimeen. Rakkauden myötä ihminen vaihtaa aina puolet sydämestään toisen kanssa, ja se myös näkyy ihmisessä. Vai voisitko väittää, että tunnet jonkun, jota parisuhde tai vanhemmuus ei ole muuttanut?
Ja joka kerta, kun näin tapahtuu, sydän myös hajoaa hiukan. Sen vuoksi sydäntä pitää rakastaa, ja toisen osuutta omassa sydämessä vaalia ja arvostaa. Mitä rumemmin toisen sydäntä kohtelee, sitä julmemmin kohtelee toista ihmistä ja omaa sydäntään. Mutta hyvin huolehtimalla ja toista arvostamalla voi sovittaa ja kasvattaa sydämen palaset lähes saumattomasti yhteen.
Silloin, kun sydäntä pitää repiä, vaikka sitten eron vuoksi, voi sen tehdä taitavasti, jolloin yrittää vain saada oman palansa takaisin. Työ tehdään kärsivällisesti ja varoen rikkomasta koko sydäntä - ja vaihdossa annetaan myös toisen pala takaisin. Vaikkakin hyvin liitetyt palaset eivät koskaan lähde kokonaisina, vaan niistä jää aina jälkiä. Taitavasti hoidettu sydän tuntee vielä normaalisti, ja toipuu kokemastaan ajan kanssa.
Sydän voidaan myös repiä väkivalloin, ja tuolloin on riskinä se, että toisen sydän liian rajusta kohtelusta ja historiasta johtuen hajoaa niin pieniksi paloiksi, ettei sydän enää pysy kasassa ilman kuorta, eikä ainakaan kykene toimimaan kuten sen kuuluisi. Revitty sydän ei myöskään toivu kunnolla ilman kunnollista ja pitkäaikaista huolehtimista, ja kolhut saavat sen hajoamaan yhä uudelleen. Tällaisessa erossa käy myös usein niin, että toisen pala sydämestä jää palauttamatta, jolloin toisella osapuolella on puolitoista sydäntä, ja toisella vain puolikkaan verran murusia.
Ne ihmiset, jotka kantavat mukanaan ylimääräistä puolikasta, ovat niitä, joiden ei koskaan tarvitse antaa palaakaan omasta sydämestään, sillä heillä on se ylimääräinen puolikas, jota voi kohdella kuin jalkapalloa - kantaa mukana ja pallotella ihmiseltä toiselle.
Kun jaksaa muistaa, kenen sydämien kanssa oma sydän on vaihtanut paloja, on myös helpompi ymmärtää itseään. Ja oman itsensä takia ihmissuhteet, (myös ne loppuvat) kannattaa elää täydellä sydämellä - näin jokainen meistä voisi olla vahvempi ja tasapainoisempi. Ei ole ainuttakaan hyvää syytä kohdella toisen sydäntä huonosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti