Valittamisen vaivattomuus ja hinta

Nyt vähän meinaa kypsyttää. Nääs se, että ihmiset valittavat ihan kaikesta ja koko ajan. Edelleen, vaikka Suomen taloustilanne on ihan pepusta, niin meillä menee silti ihan hyvin ja suurimmalla osalla on asiat ihan kohtuullisessa kunnossa. Ja silti vaan valitetaan.

Itse pyrin olemaan kaikessa ja koko ajan positiivinen, näkemään asioissa hyvää, enkä halua jäädä märehtimään pieleen menneitä. Mikä on tapahtunut, on jo tapahtunut, eikä sitä voi muuttaa. Opit niistä tehdyistä virheistä ja onnistumisista mukaan, ja eteenpäin. Sen vuoksi minun on vaikea olla ihmisten kanssa, jotka vain valittavat - se nimittäin tarttuu. Enkä pidä itsestäni, jos unohdan onnistumisen ilon, ja keskityn negatiivisiin asioihin. Kun yleisvire on positiivinen ja jaksan uskoa itseeni, asiatkin onnistuvat.

Yksi yleisiä asioita on se, että ihmiset valittavat toisista ihmisistä, siitä miten he käyttäytyvät tai mitä he ovat mieltä. Entäs sitten? Valittakoot. Ihmisillä on taipumus ärsyyntyä asioista, jotka koskettavat itseä, tai ärsyttää sellaisilla joilla saa kiillotettua omaa kuvaansa. Jos ei loukkaukseen reagoi, se menettää voimansa. Ja mitä henkilökohtaisemmin sen loukkauksen ottaa, sitä paremmin mielenpahoittaminen onnistuu. Se, jota yritettiin loukata, loukkaantuu oikeasti kunnolla, ja se, joka kiillottaa omaa kuvaansa, saa siitä vielä kaksin verroin kiiltävämmän.

Kritiikki on sallittua, ja sitäkin kohtaan pitää olla kriittinen. Huolehdinko asiani oikeasti parhain päin, vai onko niistä valittava sittenkin oikeassa, ja voisin huolehtia niistä vielä paremmin. Ja jos itse valitan, vaikkapa omasta parisuhteesta, siitä että siivoaminen on ikävää tai ei ole aikaa, niin olenko oikeasti tehnyt mitään asian eteen? Minä inhoan siivoamista, mutta pidän siististä kodista. Sen voimalla viitsin myös siivota, ja tiedän, että kukaan ei tee sitä puolestani. Enkä edes haluaisi - se on tietysti kiva, jos joku siivoaa yhdessä kanssani - se on niitä pieniä tekoja, joista tulee hyvä mieli.

Minä haluan olla ystävilleni, läheisilleni, asiakkailleni ja työkavereilleni tukena ja kannustaa ja rohkaista heitäkin eteenpäin vaikeissa tilanteissa ja päätöksenteossa. En kuitenkaan halua kantaa muiden kuormaa, en tehdä päätöksiä heidän puolestaan, enkä suostu hyssyttelemään asioita, joista olen eri mieltä. Asiat voi aina tehdä paremmin, ja jos ei tekemisistään viitsi itse kantaa vastuuta, niin valittaminen on ihan turhaa. Niin isommassa kuin pienemmässäkin mittakaavassa. Päättäjien päätöksistä on turha parkua, jos ei viitsi itse vaikuttaa - äänestää, ottaa osaa, allekirjoittaa, pitää yhteyttä... Vaikuttaa.

Sain rikki kookospähkinän.

Minä haluan olla myös itse hyvä tyyppi, auttaa aina tarpeen tullen ja tehdä itsestäni muille tärkeän olemalla aidosti läsnä. Uskon, että silloin ihmisillä on vähemmän tarvetta loukata minua tai valittaa minun tekemisistäni. En halua vaatia keneltäkään yhtään mitään, vaan toivon, että ihmiset tajuavat arvoni ihan ilman vaatimista. Annan paljon, mutta jos haistan pientäkään vedätyksen tai lypsämisen käryä, minusta tulee kylmä ja kova. Et ollut arvoiseni.

Minä en pysty olemaan positiivinen, jos minulle vain valitetaan koko ajan jostain. Sen vuoksi ihmiset, jotka vain vievät energiaani, saavat pysytellä kauempana.
Mnä kaipaan kannustusta, pieniä positiivisia sanoja ja hyväksyntää. Enkä usko, että olen ainut. Ei ole vaikeaa löytää niitä, joille ei koskaan ole riittävän hyvä sellaisena kuin on. Siksi on parempi keskittyä heihin, joille kelpaa. Ja kasvattaa hyväksyvien ihmisten määrää olemalla sellainen itse.