Seuraatko punaisen ristin Veripalvelua somessa? Minä seuraan. Jossain silmänurkassa vilahti taas tuttu, punainen veripisara, ja mieleen hiipi pieni hätkähdys - edellisestä luovutuksesta on jo liian kauan.
Aloitin verenluovutusurani heti täytettyäni 18. Muutama sukulainen on ollut tällä saralla tosi aktiviinen, ja esimerkki innoittaa. Olihan sitä pakko kokeilla. Ensimmäinen kokemus ei ollut mikään maailman paras, vaan luovutuksen jälkeen hiukan heikotti. Se meni kuitenkin ohi varsin pian, enkä antanut sen säikäyttää. Menin myös seuraavan kerran - ja siitä asti luovutukset ovat sujuneet ihan mallikkaasti.
Toisinaan on kyllä ollut molemmat kädet paketissa, kun ensimmäinen neula on mennyt hutiin, mutta se on pientä. Onnistumisen fiilis on mahtava.
Tajusin veren arvon kunnolla vasta, kun tarve verivalmisteille olisi voinut olla omakohtainen. Onneksi selvisin ilman lisäverta - hyvistä veriarvoista on hyötyä myös tässä suhteessa.
Tunnen henkilökohtaisesti myös muutamia ihmisiä, joilla on ollut syöpä, ja heillehän verivalmisteet ovat henki ja elämä, kirjaimellisesti. Toipumisprosessia on mahtava seurata, koska tietää, että omalta osaltaan voi vaikuttaa kahdella tavalla - olemalla läsnä ja tarjoamalla elämää veressä. Välttämättä ystävään tiputettava verivalmiste ei ollut lähtöisin minusta, mutta minun ansiostani hänellekin riittää sellaista.
On pakko sanoa, että pillahdin itkuun, kun luin jokin aika sitten veripalvelun sivuilta selviytymistarinoita. Jos et tähän mennessä ole uskaltanut verta luovuttaa, niin suosittelen lukemaan. Verta luovutetaan oikeiden ihmisten vuoksi, ja kammo luovutusta kohtaan on jokaiselle vain mahdollisuus voittaa - itsensä tai elämää.
Minä aion mennä taas huomenna, kun perheen flunssakierrekin on saatu vihdoin selätettyä. Lähdetkö mukaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti