Tänään, pääsiäismaanantaina, suurinta osaa suomalaisista siunattiin vapaapäivällä ja todella kauniilla säällä.
Minäkin yritin saada perheeni liikkeelle luontoon nauttimaan päivästä. Kurjenrahkan Savojärven kierros olisi pituutensa puolesta sopinut lapselle, ja suomaisemat eivät meidän kotihuudeilla kuulu valikoimaan. Halusin siis viedä perheeni sinne, missä voi nähdä ja kokea jotain sellaista, mitä lähimetsiköistä ei löydä.
Tajusin itse kaipaavani luontoon, tarkkailemaan kevään merkkejä erilaiseen ympäristöön, kaikilla aisteilla. Kotona liikenteen melu kuuluu vähintäänkin vaimeana myös metsiköissä. Täällä ulkona liikkuessa tulee kiinnitettyä jopa ehkä liikaa huomiota ihmisten jälkien tarkkailuun - lasia, roskia ja koirankakkaa saa varoa koko ajan. Kyllä täälläkin lintuja kuulee, tosin eniten niitä ihan tavallisia - talitintti, varpunen, käpytikka, harakka, närhi ja satunnaisesti varpushaukka varastavat korvien huomion. Nenän täyttää yleensä kaksitahtibensa, diesel tai Naantalin jalostamon sulotuoksut vaihtelevine aromeineen.
Olisin halunnut aistia enemmän. Ja opettaa myös lapseni liikkumaan luonnossa, havaitsemaan kaikilla aisteilla, oppia lukemaan luontoa. Vain siksi, että luonnossa oleminen on terveellistä, ja vain luonnossa liikkumalla oppii ymmärtämään sen merkityksen meille ihmisille ja ekologialle. Tämä on mielestäni ykai tärkeimpiä asioita, joita voin vanhempana lapselleni tarjota - yhteenkuuluvuuden tunne johonkin suurempaan, ja ymmärrys siitä, miten pieni ihminen maapallolla on. Ettei luonnossa tarvitse pelätä, vaan siellä oleminen on nautinto. Toisaalta on tärkeää opettaa, kuinka voimakkaasti se yksi ihminen voi ympäristöään muuttaa, sekä hyvässä että pahassa.
No, ehkä tästä jossittelevasta sävystä jo arvaat, että emme lähteneet Savojärvelle haistelemaan turpeen tuoksuja, etsimään kurkia tai kuuntelemaan ihan erilaisen lintulajiston konsertointia. Tulin vain todenneeksi, että taloudessamme asustaa yksi, jonka luontosuhdetta ei ole lapsena rakennettu kunnolla. Mutta, ehkä sekin vielä joskus tajuaa, miten paljosta jää paitsi - toivon kovasti, että eskari ja peruskoulu teettävät sellaisia tehtäviä, että vastarannankiiskikin saadaan lähtemään mukaan. Siihen asti pitänee etsiskellä samanhenkistä retkeilyseuraa muualta.
Kuvan on ottanut se samanhenkinen ystäväni T. Luhtala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti